Tatjanan hellittelymuoto. Muinaiskreikan sanasta perustaja. Toisen version mukaan latinan Tatius-tsaarin nimen feminiinimuoto.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Erottuu lapsuudessa emotionaalisuudellaan. Periaatteellinen, mutta periaatteet voivat vaihdella mielialan mukaan. Pyrkii olemaan kaveripiirin johtaja. Kouluvuosina harrastaa urheilua, tanssia. Aikuisena melko itsepäinen ja tietää mitä haluaa. Pitää oman päänsä. Osaa tehdä monenlaista työtä. Johtajana osaa näyttää alaisilleen kaapin paikan. Näyttelijämäinen luonne. Pitää miesten seurasta. Perhe-elämässä ei ole aina onnellinen yrittäessään olla perheen pää ja saman aikaisesti vaatii vierelleen voimakasta, miehistä miestä. Lasten suhteen ankara ja räjähteleväinen. Voi huutaa ilman erityistä syytä. Tanjalla ei ole kovin montaa ystävää.

 

Haluaa pukeutua muodikkaasti. Ei omaa erityistä mielikuvitusta ja maksaa suuria summia valmiista vaatteista. Iän myötä maltti kasvaa. Ei valita elämästään. Mustasukkainen, mutta osaa peittää sen. Rakastaa seikkailua, matkustelua.